keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

8.6.2016 Disneyland & California Adventure

Matkan kolmas päivä oli Disneytä aamusta iltaan. Starttasimme hotellilta noin klo 7.30 ja takaisin olimme klo 22. Matkaa oli päivän aikana taittunut jalkaisin noin 24 km.

Kävimme ostamassa yhden päivän park hopper liput jo edellisenä iltana, joten aamulla pääsimme suoraan puistoon. Jotta ehdimme kokea yhden päivän aikana mahdollisimman paljon, oli päivää suunniteltu etukäteen. Jokainen oli listannut molemmista puistoista kohteet, joissa haluaa käydä, Fastpass laitteet ja singlerider mahdollisuudet olivat myös selvillä.

Olemme vierailleet kahteen kertaan Pariisin Disneylandissa lasten ollessa pienempiä, joten tiesimme mitä odottaa ja myös sen, että kannattaa odottaa. Loppujen lopuksi jonotimme yllättävän vähän. Kahteen laitteeseen jonotimme noin tunnin, muihin selkeästi vähemmän. Käytimme päivän aikana useamman kerran Fastpasseja niin, että haimme aina ensin uudet ja sitten käytimme ensimmäiset pois.  Meille uusi Singlerider-jono oli myös erittäin toimiva. Erityisesti Autot elokuvaan perustuvassa Radiator Springs Racersissa, johon jonoa oli yli 2 tuntia, pääsimme noin 20 minuutissa ja kaikki vielä vierekkäisiin autoihin. Singlerider-jonosta täytetään tyhjät paikat. Autoihin mahtuu 3 + 3, joten usein penkkirivin jää tyhjä paikka. Samoin Mattenhornissa yhteen kelkkaan mahtuu kolme, joten tässäkin singlerider toimi hyvin.

Tietenkin Disneyland on kovin toisenlainen kahden teini-ikäisen kuin kahden pienen koululaisen kanssa, mutta Disneyssä on ainakin meidän mielestämme jotain sellaista, että vierailu kalliista lipuista huolimatta kannatti. Ensimmäinen ja alkuperäinen Disneypuisto täytti viime vuonna 60 vuotta, mutta se ei ole vanhanaikainen vaan monet laitteet hyödyntävät nykyteknologiaa. Kaikki on viimeisteltyä ja kokonaisuudet henkilökunnan pukeutumista ja jonotusalueita myöten on viimeisen päälle teemoitettu.

Niin ei sitä kai turhaan sanota, että 

Disneyland the happiest place on earth!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti